
Antti Malava vastaa globaalisti Danske Bankin vastuullisen sijoittamisen tutkimuksesta ja analytiikasta. Lisäksi hän toimii vastuullisen sijoittamisen johtajana Danske Bank Suomen sivuliikkeessä. Antti on koulutukseltaan systeemianalyysin diplomi-insinööri ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus rahoitusalta eri tehtävistä.

Valtteri Vulkko toimii Upright Projectin operatiivisena johtajana ja vastaa Uprightin tuotteesta sijoittajille. Aiemmin Valtteri on työskennellyt mm. liikkeenjohdon konsulttina McKinseyllä. Koulutukseltaan Valtteri on tuotantotalouden diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta.

Elina Niiranen toimii Evlissä vastuullisen sijoittamisen seniorianalyytikkona. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus rahoitusalalta eri tehtävistä ja vuodesta 2019 hän on ollut aktiivisesti kehittämässä ja rakentamassa vastuullisen sijoittamisen prosesseja ja käytäntöjä eri omaisuusluokissa. Elina on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja on osana opintojaan lukenut myös kestävää kehitystä. Tämän lisäksi hänellä on CESGA-tutkinto.

Nina Rudanko toimii IPR.VC Management Oy:n talousjohtajana, vastaten hallinnoimien rahastojen vastuullisesta sijoittamisesta, vastuullisuusraportoinnista sekä yhtiön sisäisen vastuullisuuden kehittämisestä. Yhtiön uusin rahasto on SFDR 8 -luokiteltu. Nina on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Hankenilta sekä eMBA Aalto-yliopistosta. Hänellä on laaja kokemus rahoitus- ja sijoitusalan tehtävistä, ja hänen aiempiin työnantajiinsa kuuluvat Nasdaq, Vauraus ja Greenstep. Lisäksi hän on suorittanut CESGA-tutkinnon.

Appu Haapio-Karjalainen toimii vastuullisuuden lehtorina Tampereen ammattikorkeakoulussa. Apulla on yli 20 vuoden kokemus vastuullisuuden kehittämisestä ja jalkauttamisesta eri toimialoilla. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori ja hänellä on vahva akateeminen tausta. Appu on istunut useammalla puolella pöytää. Hän on opettanut yliopistoissa ja ollut mukana hankkeissa. Hän on ollut myös kädet savessa vastuullisuuspäällikkönä yrityksissä sekä konsulttina auttamassa lukuisia yrityksiä vastuullisuustyön kehittämisessä.

Emilia Haarakoski toimii vastuullisen sijoittamisen asiantuntijana Elossa. Hänellä on lähes kymmenen vuoden kokemus vastuullisen sijoittamisen integroimisesta ja kehittämisestä eri omaisuuslajeissa. Emilia on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Vaasan yliopistossa pääaineenaan taloustiede.

Jaakko Isotalo toimii partnerina pääomasijoitusyhtiö Korona Investissä ja vastaa yhtiön vastuullisen sijoittamisen kehittämisestä. Hänellä on vahva tausta taloushallinnon ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävistä kasvuyhtiöissä, teollisuudessa ja konsultoinnissa. Käytännön työn lisäksi Jaakko on tutkinut vastuullisen sijoittamisen keinoja väitöskirjatyössään.

Kristiina Ruuska toimii OP Varainhoidossa ESG Lead -roolissa, vastaten ESG-käytännöistä tuotehallinnassa ja asiakastyössä sekä aktiivisen omistajuuden prosesseista ja niiden kehittämisestä. Hänellä on laaja kansainvälinen työ- ja koulutustausta. Ennen siirtymistään OP Varainhoitoon Kristiina opiskeli ja työskenteli yli 13 vuoden ajan Tukholmassa ja Lontoossa muun muassa ESG-konsulttina MSCI:llä sekä konsultin ja asiakasvastaavan tehtävissä FactSetillä.