Yritysvastuuraportoinnista on tullut normi isoille yhtiöille, sillä niiden odotetaan julkaisevan perinteisten talouslukujen lisäksi tietoja myös ympäristö- ja sosiaalisista vaikutuksistaan. Valtio-omisteisia suuryhtiöitä lukuun ottamatta raportointi on ollut tähän asti Suomessa vapaaehtoista. Yritysvastuuraportoinnin vapaaehtoisesta luonteesta johtuen myös näiden tietojen varmentaminen on vapaaehtoista eikä vuoden 2017 alusta voimaan tullut EU direktiivi ei-taloudellisen tiedon raportointivelvollisuudesta tuo siihen muutosta. Tällä hetkellä noin 160 suomalaista yritystä julkaisee yritysvastuuraportin ja vain reilu 30 yhtiötä varmennuttaa tietoja ulkopuolisella varmentajalla.
Yritysvastuutietojen osalta puhutaan varmentamisesta, ei tilintarkastuksesta. Ero perinteiseen tilinpäätöstietojen tilintarkastamiseen on huomattava. Varmennuksen osalta yrityksellä on valittavanaan kaksi varmennustasoa: rajoittavan varmuuden antava varmennus (limited review) ja kohtuullisen varmuuden antava varmennus (reasonable review). Lähes kaikki suomalaiset varmennustoimeksiannot ovat rajoittavan varmuuden antavia, kun johtavissa yritysvastuuraportoinnin maissa kohtalaisen varmuuden antavia varmennuksia tehdään huomattavasti useammin.
Suomessa ei ole myöskään säädösperustaisia vaatimuksia varmentajan ammattitaidolle tai pätevyydelle. Periaatteessa siis kuka tahansa voi varmentaa yritysvastuutietoja. Käytännössä varmennusmarkkina on jakautunut tilintarkastajien, konsulttien ja laatusertifioijien kesken. Varmentajaa ei tarvitse välillä vaihtaa. Myöskin konsultoinnin ja varmentamisen raja koetaan tutkimuksemme perusteella usein varsin harmaaksi alueeksi. On kuitenkin huomattava, että tilintarkastajia kuitenkin sitovat yleiset tilintarkastajan vastuu- ja riippumattomuussäännökset myös varmennustoimeksiannoissa.
Varmennuksen vapaaehtoisuudesta johtuen kukaan ei suoraan valvo yritysvastuuraportointia ja varmennusta, sillä millään taholla ei Suomessa ole mandaattia puuttua epäkohtiin. Kuka voi erottaa oikean väärästä kun oikeaa ei ole määritelty? Periaatteessa yritykset voivat siis raportoida mitä haluavat, sillä kenelläkään ei ole oikeutta haastaa yrityksen tekemiä olennaisuusmäärittelyjä. Kun yhteisiä sääntöjä tai edes yhdessä sovittuja toimintatapoja ei ole muodostunut, ei kukaan ole toista parempi sanomaan, mikä on oikein tai väärin. Näin ollen jokainen varmentaja tarjoaa yritykselle varmennuspalvelun, joka vastaa hänen näkemystään oikeasta ja parhaasta tavasta. Yritystietoja varmentavan yrityksen näkökulmasta varmennuspalvelujen kilpailuttaminen ja vertailu on vaikeaa. Yleisimpien varmennusstandardien (ISAE 3000 ja AA1000) tuntemus on heikkoa myös sidosryhmien keskuudessa. Varmennuslausunnon perusteella lukijalle ei ole selvää, mitä yritysvastuutietoja on varmennettu – raportointiperiaatteet vai dataa; koko aineisto vai valikoidut indikaattorit; numerot, teksti vai molemmat?
Yhtiöissä, joissa yritysvastuustrategiaa ei integroida ydinliiketoimintaan, eivät ylin johto ja hallitus hyödynnä yritysvastuuinformaatiota. Silloin sen luotettavuuden arviointikaan ei nouse prioriteettilistalla korkealle. Luotettavuutta tarkastellessa on huomattava myös se, että varmentajan valitsee johto – ei yhtiökokous.
Ovatko yritysvastuutiedot sitten totta? Huolimatta tutkimuksessamme esille nousseista varmentamiseen liittyvistä epäkohdista ja kehityskohteista Suomessa vallitsee tahtotila uskoa suomalaisyhtiöiden raportoimien tietojen olevan lähtökohtaisesti totta ilman ulkopuolista varmentamista. Riittääkö se vai luottavatko tietoihin sijoittajat ja muut sidosryhmät myös maamme rajojen ulkopuolella?
Sijoittajien hyödyntämät ESG-reittaukset perustuvat hyvin pitkälti yritysten raportoimiin yritysvastuutietoihin. Reittaustulokset puolestaan toimivat vastuullisten sijoituspäätösten ja arvonmäärityksen tietolähteinä. Siinä missä tilintarkastus lisää taloustietojen luotettavuutta, on yritysvastuutietojen varmentaminen vielä kehityspolkunsa alussa.
Eija Vinnari, professori, Tampereen yliopisto
Hanna Silvola, tutkija Aalto-yliopisto
Tutkimus on toteutettu haastattelemalla noin 50 toimijaa – sijoittajia, varmentajia (tilintarkastajia, konsultteja), yrityksiä (sekä niitä jotka varmentavat että niitä jotka eivät varmenna), kansalaisjärjestöjä, yhdistyksiä, lainsäätäjiä ja valvojia sekä yritysvastuun asiantuntijoita.
