Meri on paitsi elämän, myös taloudellisen tuoton lähde. Satamien ja merenkukun, kaupallisen kalastuksen, vesiviljelyn ja monien muiden ohella esimerkiksi rannikoiden infrastruktuuri arvokkaine kiinteistöineen, turismi ja uusiutuva energia ovat vahvasti riippuvaisia merestä.
Luonnonvarojen ylikulutus kuitenkin uhkaa myös merellisiltä alueilta saatavaa taloudellista hyötyä, ja niiden taloudellisesta potentiaalista jopa 8 400 miljardia dollaria saattaa valua hukkaan seuraavan 15 vuoden aikana. WWF:n analyysin mukaan kaksi kolmasosaa julkisesti noteeratuista yhtiöistä on suoraan tai epäsuorasti kytköksissä meriin – ja samalla niihin liittyviin riskeihin.
Merellisissä ympäristöissä siirryttävä luontopositiiviseen talouteen
WWF:n sinisen talouden raportti muistuttaa merellisten ympäristöjen merkittävästä roolista isommassa siirtymässä kohti luontopositiivista taloutta. Luontopositiivisuus tarkoittaa, että luontokato pysäytetään ja käännetään elpymiseen: vuonna 2030 luonnon tilan pitää olla parempi kuin vuonna 2020, ja sen jälkeen elpymisen on jatkuttava.
WWF:n Global Roadmap for a Nature-Positive Economy –raportti kuvaa tätä siirtymää talouden tasolla. Siinä perätään taloudelle periaatteita, joka eivät enää kannustaisi luonnon ylikulutukseen, vaan jossa rahoitusvirtojen, kaupan, raportoinnin ja sääntelyn pelisäännöt johtaisivat ajan myötä luonnon määrän ja laadun kasvuun samalla kun pysytään planeetan rajoissa.
Raportin ytimessä ovat luontopositiiviset siirtymäpolut (transition pathways). Ne ovat samaa perhettä kuin 1,5 asteen nettonollapolut, mutta kohteena on luonto: tavoitteena on päivittää liiketoimintamallit, tuotantotavat ja kulutus kullakin sektorilla niin, että YK:n luontosopimuksen biodiversiteettitavoitteet voidaan saavuttaa. Sininen talous on yksi tällainen sektoriryhmä.
WWF:n sinisen talouden raportissa luontopositiivinen siirtymä konkretisoituu tieteeseen perustuvien luontotavoitteiden (SBTN) mukaisena toimintakehikkona (AR3T): ensin vältetään kaikkein haitallisimmat toiminnot, sitten vähennetään jäljellejääviä vaikutuksia, ennallistetaan ja uudistetaan elinympäristöjä – ja lopulta muutetaan koko järjestelmää, aina merialuesuunnittelusta tukipolitiikkaan. Merituulivoima, kalatalous, merenkulku ja rannikkoturismi voidaan silloin nähdä siirtymäpolulla olevina sektoreina, ei pelkkinä “riskikoreina”.
Projektikokoelmasta poluksi
Luontopositiivinen talous ei synny yksittäisistä hankkeista, vaan siitä, että talouden rakenteet ja pääomavirrat kääntyvät systemaattisesti uuteen suuntaan. Vapaaehtoiset yritystoimet ovat tärkeä alku, mutta eivät yksin riitä. Tarvitaan hallitusten hyväksymiä viitekehyksiä, raportointia ja finanssisääntelyä, jotka tekevät luontokadon hinnoittelusta normin. Näin parhaita toimijoita palkitaan ja perässähiihtäjiä kannustetaan uudistumaan.
Sektoritason linjaukset merenkululle, merituulivoimalle ja mereen liittyvälle ruoantuotannolle voidaan rakentaa samaan logiikkaan kuin ilmastopolitiikat: tarvitaan linjauksia siitä, mitä vältetään, millaista parantamista edellytetään ja millaista ennallistamista ja uudistusta tuetaan.
Lisäksi tarvitaan tietenkin aktiivista omistajuutta, jossa ei ole kyse vain päästöistä, vaan myös siitä, onko yhtiöllä luontoon – ja sinisen talouden kohdalla nimenomaan meriympäristöön – ulottuva siirtymäsuunnitelma, joka kytkeytyy TNFD:n (Taskforce on Nature-related Financial Disclosures) kaltaisiin viitekehyksiin ja uusiin raportointivaatimuksiin.
Siirtymäsuunnitelmien osalta yksi keskeisimmistä kysymyksistä liittyy liiketoiminnan taustaoletuksiin. Esimerkiksi merirahdin kohdalla on kysyttävä, ovatko oletukset tulevaisuuden volyymeista enää päteviä, kun otetaan huomioon, että kestävän kehityksen saavuttaminen edellyttää fossiilisten polttoaineiden ja luonnonvarojen ylikulutuksen alasajoa? Tällä hetkellä lähes 40 prosenttia maailman merirahdista liittyy fossiilisten energiamuotojen kuljetukseen ja OECD-maissa luonnonvarojen kulutus ylittää kestävän tason noin 70 prosentilla.
Edellä mainittujen lisäksi myös yksityisen pääoman ohjaamisella on merkittävä rooli. Ilman sääntelyä ja ohjaavia kannustimia finanssimarkkinat jatkavat luonnon kannalta negatiivisiin kohteisiin valuvia virtoja, koska lyhyen aikavälin tuotto näyttää niissä edelleen hyvältä. Pitkällä aikavälillä nämä virrat aiheuttavat kuitenkin huomattavaa haittaa niin luonnolle kuin taloudellekin. Merisektoreilla tämä näkyy esimerkiksi heikosti suunniteltuna rantarakentamisena, kestämättöminä kalastus- ja vesiviljelymalleina tai infrastruktuurina, joka ei huomioi ekosysteemien kantokykyä tai ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Sijoittaja voi omassa työssään tehdä näkyväksi näiden mallien pitkäaikaiset riskit – ja hakea tuottoa ratkaisuista, jotka tekevät liiketoiminnasta vähemmän riippuvaista luonnolle haitallisista toimista ja enemmän luontoa vahvistavaa.
Kolmoishaaste: luonto, ilmasto ja oikeudenmukaisuus
Luontokadon, ilmastokriisin ja eriarvoisuuden ongelmia ei voida ratkoa erillisinä laatikkoina. Jos luontopositiivinen talous rakennetaan tavalla, joka sivuuttaa rannikkoyhteisöjen toimeentulon, maan- ja vesioikeudet tai alkuperäiskansojen tiedon, siirtymä ei ole kestävä eikä todennäköisesti edes poliittisesti mahdollinen. Uusien hankkeiden kannattavuuteen voimakkaasti vaikuttava projektien aikataulujen venyminen johtuukin usein puutteista paikallisten tarpeiden yhteensovittamisessa ja hyväksyttävyydessä. Erään globaalin analyysin mukaan 60 prosenttia viivästyksistä oli jäljitettävissä heikkoon projektivalmisteluun.
Sinisessä taloudessa tämä on erityisen konkreettista: kun kalastusoikeuksia, rannikkoinfrastruktuuria tai merituulialueita suunnitellaan uudelleen, kyse on sekä luontopolitiikasta että aluekehityksestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. WWF:n merityössä korostuu ajatus, että reilu siirtymä tarkoittaa paitsi päästöjen ja luontopaineen pienentämistä, myös uusien, kestävien elinkeinojen kehittämistä ja korvausten rakentamista niille, joiden toimeentulo on kiinni merestä.
Sijoittajalle tämä näkyy kysymyksinä hallinnosta: miten yhtiö tunnistaa luontoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät riskit ja vastuut merellisissä arvoketjuissaan, miten ne näkyvät strategiassa, riskienhallinnassa ja palkitsemisessa, ja miten paikalliset yhteisöt ovat mukana päätöksenteossa?
Kokonaisuutena siirtymä kohti merellisten alueiden kestävämpää käyttöä on sekä välttämättömyys että mahdollisuus. Luonto on kaiken hyvinvointimme perusta, ja sen hyvinvoinnin huomioiminen on keskeistä pitkäaikaisen menestyksen turvaamiseksi – niin globaalilla, yhteiskunnallisella kuin yritystenkin tasolla. Ne toimijat, jotka ymmärtävät edelläkävijyyden roolin menestymisen avaintekijänä, ovat myös sinisen talouden kehyksessä etulyöntiasemassa niihin nähden, jotka hiihtävät perässä pakon sanelemana. Siksi positiivisen muutoksen aika on nyt.
Yksityiskohtaisempiiin näkökulmiin ja ohjeistuksiin voit tutustua WWF:n sinisen talouden yleisraportista sekä sijoittajille suunnatusta täydentävästä näkökulmaraportista.
Jussi Nikula
Neuvonantaja, WWF Suomi
