TIEDOTE Finsif stipendit 2024 on myönnetty

Stipendejä vastuullisen sijoittamisen tutkimukseen vuositttain

Suomen Vastuullisen Sijoittamisen Foorumi Finsif (Finland’s Sustainable Investment Forum ry) jakoi stipendejä vastuulliseen sijoittamiseen linkittyviin pro gradu -tutkimuksiin (palautetut tai jo arvioidut tutkimukset). Aiempina vuosina stipendihakemusten joukossa on ollut myös muita akateemisia tutkimuksia, mutta tänä vuonna haku päätettiin rajata jo valmistuneisiin Pro Gradu-tutkielmiin.

Finsifin stipendi- ja tiedetyöryhmä sai 19 stipendihakemusta, joista yhteensä kahdeksan palkittiin. Työt olivat kauttaaltaan laadukkaita ja tänä vuonna kaikki työt liittyivät vastuulliseen sijoittamiseen. Tutkimusten välillä oli kuitenkin selkeitä eroja, etenkin siinä missä määrin ne toivat uutta tietoa tutkimusaiheesta, miten ajankohtaisia ne olivat ja miten hyvin tutkimukset olivat toteutettu.

Finsif palkitsi stipendiaatit seuraavasti yhteensä 8000 eurolla

Antti Poutiainen, Vaasan yliopisto – 1000 euroa
”Yhteiskuntavastuun yhteys pohjoismaisten pörssiyhtiöiden taloudelliseen suorituskykyyn”

Helmi Peräkylä, Aalto-yliopisto – 1000 euroa
”Is the SFDR Effective in Directing Capital Towards Sustainable Targets and Improving Transparency?”

Jialin Ni & Clarissa Tuutti, Aalto-yliopisto – 1000 euroa jaetusti (50%-50%)
”Ownership Dynamics and ESG Performance: The Role of Shareholder Concentration and Insider Participation”

Kasper Sass, Turun yliopisto – 1000 euroa
”Building a sustainable internal market on the EU Taxonomy – Analysis of promises, obligations, and effectiveness”

Milja Lempinen & Janne Liu, Aalto-yliopisto – 1000 euroa jaetusti (50%-50%)
”Shifting the focus: Implications of increasing ESG compensation on firm performance”

Venla Haavisto, Vaasan yliopisto – 1000 euroa
“Does industry matter in terms of ESG? The impact of ESG on corporate financial performance – Evidence from Europe”

Verneri Suomela, Aalto-yliopisto – 1000 euroa
”Predicting ESG Controversies”

Wilson Tukiainen, Aalto-yliopisto – 1000 euroa
”A Genuine Commitment or a Greenwashing Trap: Investigating Sustainability-linked Bonds from a Shareholder Perspective”

-Lämpimät onnittelut palkituille-

Stipendiaatit kirjoittavat tutkimustensa havainnoista blogeja, joita julkaistaan Finsifin sivustolla, sekä nostetaan esiin Finsifin LinkedIn-kanavassa. Tutkimustuloksia tuodaan esiin stipendiaattien toimesta myös mahdollisten puheenvuorojen merkeissä Finsifin tapahtumissa. Vuonna 2024 kuultiin vuoden 2023 palkittuja stipendiaatteja stipendi- ja tiedetyöryhmän järjestämässä tilaisuudessa ”Vastuullinen sijoittaminen tieteen linsseillä”, joka keräsi paikan päälle laajan yleisön Finsifin jäseniä sekä korkeakouluopiskelijoita.

Tiede- ja stipenditoimikuntaan kuului sekä akateemisten tahojen edustajia, että Finsifin jäseniä:

Puheenjohtaja, Teresa Platan, Finsif hallituksen jäsen, Storebrand
Jäsenet: Markku Kaustia, rahoituksen Hannes Gebhard professori, Aalto-yliopisto, Sami Vähämää, laskentatoimen ja rahoituksen professori, Vaasan yliopisto, Mervi Niskanen, rahoituksen professori, Itä-Suomen yliopisto, Thomas Hildebrandt, Evli, Anette Eriksson, Keva, Antti Malava, Danske Bank.

Kiitokset hakijoille laadukkaista hakemuksista sekä työryhmälle kiitos panoksestanne.

Joulukuu 2024, Helsinki

Stipenditoimikunnan puolesta,

Teresa Platan
stipenditoimikunnan puheenjohtaja
|Lisätietoa Finsifin stipendeistä|


Stipendi voidaan jakaa hakijalle, joka työskentelee jäsenorganisaatiossa tai tekee tutkimusta jäsenorganisaatiolle sillä edellytyksellä, että tutkimus on julkinen. Stipendiä ei jaeta kahtena peräkkäisenä vuonna samalle henkilölle. Stipendiryhmään tai Finsifin hallitukseen kuuluva henkilö ei saa hakea tai saada stipendiä.

Voit tutustua edellisten vuosien stipendiaatteihin täältä.

Hei Finsifin jäsen! Olethan jo rekisteröitynyt?

Rekisteröitymällä jäsenpalveluun pääset katselemaan videotallenteita sekä muita tapahtumamateriaaleja ja voit seurata foorumin hallituksen linjauksia ja yhdistystoimintaa. Lisäksi saat kutsut vastuullisen sijoittamisen ykköstapahtumiin ensimmäisten joukossa.