Yritysvastuu ja vastuullinen sijoittaminen ovat tavallaan toistensa peilikuvia. Yritysvastuuajattelun keskiössä on liiketoimintaa harjoittava yritys, jolla on erilaisia sidosryhmiä. Näillä eri sidosryhmillä voi olla toisistaan poikkeavia käsityksiä yrityksen roolista tai yritystoiminnan merkityksestä yhteiskunnassa yleensä. Joidenkin sidosryhmien näkökulmasta asiaa voidaan ajatella jopa siten, että osakkeenomistajat ovat ”vain” yksi sidosryhmä muiden joukossa. Vastuullisessa sijoittamisessa suhdetta yritykseen sitä vastoin tarkastellaan erityisesti osakkeenomistajien näkökulmasta. Tämä ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö muiden sidosryhmien perusteluja vaatimuksia ja odotuksia huomioitaisi.
Tämä näkökulmaero selittää sitä, että yritysvastuun ja vastuullisen sijoittamisen terminologiassakin on yksi merkittävä ero. Yritysvastuu jaetaan perinteisesti ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuuseen. Vastuullisessa sijoittamisessa ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja hallintotapa-asioihin liittyviin asioihin viitataan lyhenteellä ”ESG”. Vastuullisen sijoittamisen ESG peilaa tätä muilta osin, mutta taloudellisen vastuun kohdalla onkin termi ”governance”. Yritysvastuun taloudellinen vastuu tarkoittaa yrityksen kaikenlaisia taloudellisia vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan, kun taas vastuullisen sijoittamisen puolella tämä taloudellinen tarkastelunäkökulma on lukittu, ja G viittaa hallintotapa-asioihin.
Yritysvastuun puolella verojenmaksusta on tullut vastuullisuusteema vasta viime vuosien aikana, eivätkä kaikki yritykset ainakaan yritysvastuuraporttiensa perusteella edes ole hyväksyneet verojenmaksua sille agendalle, jossa esimerkiksi ympäristöasioiden olemassaoloa pidetään itsestään selvänä. Toisaalta kun yhä useammat yritykset raportoinnissaan verot huomioivat, kertoo tämä siitä, että veroilla ainakin jokin merkitys yritysvastuun osana on. Vastuullisuus on toki muutakin kuin vain siitä raportointia, mutta mitä se muu verojen kohdalla on, ei ole välttämättä aina selvää. Tähän verojen hieman epämääräiseen asemaan voisin tarjota seuraavassa jonkinlaista selitystä.
Ensinnäkin verot eroavat luonteeltaan esimerkiksi saasteisiin tai muihin ympäristöhaittoihin nähden. Ympäristöhaitat ovat aina vain haittoja, joten hiilijalanjälki on aina negatiivinen asia. Sitä vastoin verot ovat yrityksille (ja siten välillisesti myös osakkeenomistajille) kustannuserä, mutta samanaikaisesti ne ovatkin valtiolle, kunnille tai muille veronsaajille positiivinen erä. Siksi olen esimerkiksi kirjassani ”Verotus ja yrityksen yhteiskuntavastuu” käyttänyt ensisijaisesti termiä verokontribuutio, tarkoittaen sillä kuitenkin samaa mitä monet muut verojalanjäljestä puhuessaan tarkoittavat.
Toinen merkittävä seikka liittyy veroihin sekä oikeuden ja moraalin väliseen suhteeseen. On kahdenlaisia kiellettyjä asioita, joihin latinaksi viitataan termeillä malum in se ja malum prohibitum. Malum in se viittaa niihin asioihin, jotka ovat ilman muuta tuomittavia sellaisenaan, ilman nimenomaista lain säännöstäkin. Klassisena rikosesimerkkinä voisi mainita murhan, joka ihmisoikeudellista lähtökohdista on aina tuomittava, vaikka rikoslaki ei asiasta mitään sanoisikaan. Malum prohibitum viittaa sen sijaan tekoihin, jotka ovat kiellettyjä nimenomaan siksi että ne ovat voimassa olevassa laissa kiellettyjä, ei sen vuoksi että luonto tai järki näin sanoo.
Mitä tällä asialla on sitten yritysvastuun, vastuullisen sijoittamisen ja verojen kanssa tekemistä? Väittäisin, että useat ympäristö- ja sosiaalisen vastuun elementit ovat sellaisia, joiden sisällöstä ja merkityksestä ei välttämättä ole niin merkittäviä näkemyseroja, toki vain tilanteissa joissa ylipäätänsä pyritään toimimaan vastuullisesti. Toisin sanoen esimerkiksi ympäristöä tuhoava tai ihmisoikeuksia polkeva liiketoiminta on lähempänä tyyppiä malum in se.
Verojenmaksun osalta asia ei ole läheskään niin selvä. Suomessa perintöjä verotetaan, Ruotsissa ei. Suomessa yritykset maksavat veroja voitoistaan sitä mukaa kuin niitä vuosittain kertoo, Virossa yhtiöstä jakamattomia voittoja ei veroteta. Käyttöomaisuusosakkeiden luovutukset ovat tietyin edellytyksin verovapaita, vaihto-omaisuuteen kirjattujen osakkeiden ei, ja niin edelleen. Koska eri valtioiden verojärjestelmät eroavat toisistaan, on verojenmaksuun liittyvä pakottavuus ainakin jollakin tavoin verrattavissa malum prohibitum -kieltoihin. Veroja maksetaan (vain) siksi, koska laki niin määrää. Ja veroja maksetaan siten kuin laki määrää, ei esimerkiksi sen mukaisesti, mitä taloudellinen järki sanoisi.
Kolmanneksi yritysvastuu on jotakin sellaista, joka liittyy itse toimintaan. Yritysvastuu tarkoittaa nimenomaan liiketoiminnan vastuullisuutta. Ympäristö- ja sosiaalinen vastuu on kytköksissä yrityksen reaaliseen tai fyysiseen toimintaan. Sen sijaan varsinkin tuloverojen maksamisen velvollisuus on seurausta toiminnasta syntyneistä voitoista.
Niin tai näin, erilaiset odotukset ja vaatimukset verojenmaksusta yritysvastuun osana ovat koko ajan kasvaneet. Nämä odotukset ja vaatimukset heijastuvat sitten edelleen jollakin tavoin myös vastuulliseen sijoittamiseen. Itse asiassa vero-ongelmiin liittyvien maineriskien vuoksi kaikkien sijoittajien kannattaa jollakin tavoin sijoituskohteiden seurannassaan ja päätöksenteossaan huomioida. Veroasiat ovatkin ilman muuta G:n sisällä, mutta kun niiden rooli yritysvastuun osana on hieman kontroversiaalinen, niin sitä se on vastuullisen sijoittamisenkin näkökulmasta – vähintään samassa määrin ellei jopa enemmän.
Kirjoittaja Reijo Knuutinen toimii kauppaoikeuden professorina Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa, erityisalanaan vero-oikeus. Hänen tutkimusteemojaan ovat olleet rahoitus ja -sijoitustoimintaan, verosuunnittelun ja veron kiertämistä koskevaan rajanvetoon sekä yritysvastuun verokysymykset. Turun yliopisto on Finsifin jäsen.
