Yleistä
Missio
– Finsif on vastuullisen sijoittamisen toimijoiden kohtaamispaikka ja uusimman ajankohtaisen tiedon jakaja
Visio
– Suomalaiset sijoittajat ovat vastuullisen sijoittamisen edelläkävijöitä
Finsif on vastuullisen sijoittamisen suunnannäyttäjä Suomessa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vastuullista sijoittamista, joka ottaa huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat varainhoidossa ja sijoituspäätöksiä tehtäessä. Finsif on myös kansainvälisesti aktiivinen ja on mukana vastuullisuusverkostojen yhteistyössä pohjoismaissa ja Euroopassa (lisätietoa täältä). Megatrendit, ESG-teeman kehitys yleisellä tasolla, sekä muiden toimijoiden agendat vastuullisen sijoittamisen edistämiseksi, vaikuttavat toiminnan kehittämiseen, ja sen suuntaamiseen tavalla, jonka painopiste on lisäarvon tuottamisessa Finsifin jäsenistölle. Finsif tarjoaa jäsenilleen verkostoitumispaikan ja väylän tiedon hankkimiselle. Lisäksi yhdistys käy avointa vuorovaikutusta eri sidosryhmien kanssa, osallistaen eri toimijovastuullisen sijoittamisen keskusteluun. Finsif järjestää jäsenilleen tilaisuuksia ajankohtaisista teemoista ja eri omaisuuslajien vastuullisuusnäkökulmista. Joka vuosi Finsif järjestää myös avoimen seminaarin laajemmalle yleisölle.
Finsifin toimintasuunnitelma määrittelee vuosittaiset suuntaviivat. Toimintasuunnitelma vuodelle 2025 ladattavissa alta.
Toimintasuunnitelma 2025Organisointi
Finsifin päättävä elin on yhdistyksen sääntömääräinen kokous. Kokous pidetään sääntöjen mukaan kaksi kertaa vuodessa. Hallitus valitaan yhdistyksen kokouksessa. Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kuukausittain. Hallituksen jäsenet ovat aktiivisesti mukana tapahtumatuotannossa. Hallituksen ohella myös muilla Finsifin jäsenillä on mahdollisuus ottaa osaa kehittämiseen ja ja tapahtumajärjestelyihin. Lisätietoa hallituksesta löydät täältä.
Finsifin toiminta perustuu aktiiviseen jäsentyöhön hallituksessa, nimitystoimikunnassa, sekä työryhmissä. Toiminnan koordinaattori Leila Räsänen osallistuu hallitus- ja työryhmätyöskentelyyn ja vastaa operatiivisesta toiminnasta, viestinnästä, tapahtumatuotannosta sekä jäsen- ja sidosryhmävuorovaikutuksesta. Lisätietoa löydät täältä.
Vuoden 2024 työryhmät
NordicSIF/Kansainväliset suhteet
Pj Antti Malava (Danske Bank, Finsif vpj), Anna-Stina Wiklund (Kirkon eläkerahasto), Daniel Partia (ISS ESG), Erik Wikström, (Fondita, Finsif hallituksen jäsen), (uusi), Jarrod Luxton, (Sitra), (uusi), Lauri Vaittinen (Mandatum Asset Management), (uusi), Petra Hakamo (Evli, Finsif hallituksen jäsen), Teresa Platan (Storebrand, Finsif hallituksen jäsen), toiminnan koordinaattori.
Viestintä (SOME/verkkosivusto)
Pj Mika Leskinen (S-pankki, Finsifin hallituksen jäsen), Petra Hakamo (Evli, Finsifin hallituksen jäsen) , Outi Rönnqvist (Nordea), Kaisa Paatsola (Fidelity International), Eeva Ketvel ja Sami Kelhä (uusi) (Ilmarinen), Susanna Aaltonen (Tesi), toiminnan koordinaattori.
Stipendit
Pj Teresa Platan (Storebrand, Finsif hallituksen), Antti Malava (ESG tutkimukset), (Danske Bank Finsif hallituksen vpj), Tomas Hildebrandt (Evli), Anette Eriksson (Keva), Markku Kaustia (Aalto-yliopisto),Mervi Niskanen, (Itä-Suomen yliopisto), (uusi), Sami Vähämaa, (Vaasan yliopisto)
Sääntely ja lainsäädäntö
Pj Merja Kivelä (Castén & Snellman), Saara Mattero, (Ilmastorahasto), Sakari Sedblom, (Castén & Snellman), (uusi), Antti Ruuska, (Ylva), Mika Jantunen (Alexandria), Elina Kamppi KPMG, Henna Ronkainen (Mandatum), Misteli Tuominen (Nordea), Noora Laakkonen (Evli), Katarina Rosenström (Titanium Rahastoyhtiö), Sari Rajakangas (Mandatum)
Lisätietoa info@finsif.fi
Vuoden 2023 työryhmät
NordicSIF/Kansainväliset suhteet
Pj Anna-Stina Wiklund (Kirkon eläkerahasto, Finsif hallituksen jäsen), Emilia Vähämää (Hanken), Petra Hakamo (Evli) (uusi), Daniel Partia (ISS ESG), Teresa Platan (Storebrand, Finsif hallituksen jäsen) (uusi), Vilma Pasanen (KPMG) (uusi) (06/2023 asti), Antti Malava (Danske Bank, Finsif hallituksen jäsen) (uusi), Merja Kivelä (Castén & Snellman, Finsifin hallituksen pj) (uusi), toiminnan koordinaattori.
Viestintä (SOME/verkkosivusto)
Pj Mika Leskinen (S-pankki, Finsifin hallituksen jäsen) (uusi), Petra Hakamo (Evli, Finsifin hallituksen jäsen) (uusi), Outi Rönnqvist (Nordea) (uusi), Kaisa Paatsola (Fidelity International) (uusi), Eeva Ketvel (Ilmarinen) (uusi), Susanna Aaltonen (Tesi) (uusi), toiminnan koordinaattori.
Stipendit
Pj Teresa Platan (Storebrand, Finsif hallituksen jäsen), (uusi), Antti Malava (ESG tutkimukset), (Danske Bank Finsif hallituksen jäsen), (uusi), Tomas Hildebrandt (Evli), Anette Eriksson (Keva), (uusi), Markku Kaustia (Aalto-yliopisto), (uusi) Mervi Niskanen, Itä-Suomen yliopisto, (uusi), Sami Vähämaa, Vaasan yliopisto (uusi)
Sääntely ja lainsäädäntö
Pj Merja Kivelä (Castén & Snellman, Finsifin hallituksen pj), Anna-Stina Wiklund (Kirkon eläkerahasto), Saara Mattero (Ilmastorahsto), Antti Ruuska, (Ylva), Mika Jantunen (Alexandria), Vilma Pasanen KPMG (uusi) (06/2023 asti), tilalle Elina Kamppi KPMG (uusi), Henna Ronkainen (Mandatum) (uusi), Misteli Tuominen (Nordea) (uusi), Noora Laakkonen (Evli) (uusi), Katarina Rosenström (Titanium Rahastoyhtiö) (uusi), Sari Rajakangas
Lisätietoa info@finsif.fi
Vuoden 2022 työryhmät
NordicSIF/Kansainväliset suhteet
Pj Marja Karttunen, Anna-Stina Wiklund, Emilia Vähämaa, Daniel Partia (ISS ESG, uusi), Miika Korja (Sitra), toiminnan koordinaattori
Viestintä (SOME/verkkosivusto)
Pj Hanna Kaskela, Merja Kivelä, Antti Malava, Petra Hakamo (Evli), toiminnan koordinaattori
Vastuullisen sijoittamisen opas – käännöstyö ja hyödyntäminen verkkosivu-uudistuksessa
Pj Hanna Kaskela, Antti Malava, Petra Hakamo (Evli) toiminnan koordinaattori
Stipendit
Pj Emilia Vähämaa (hallituksen jäsen Finsif)
Jäsenet Hanna Kaskela (hallituksen jäsen Finsif), Kaj Alftan (ISS Governance), Kim Ittonen (Hanken), Mika Kuisma (yksityinen neuvonantaja, luennoitsija ja tutkija) ja Riikka Sievänen (KPMG).
Sääntely ja lainsäädäntö
Pj Merja Kivelä, Mikael Fast, Saara Mattero, Antti Ruuska, (Ylva, uusi), Mika Jantunen (Alexandria, uusi)
Kestävyysraportointikilpailu
Pj Markus Lindqvist, Anna-Stina Wiklund, Petra Hakamo (Evli, uusi), Liisa Rajala (Jay Solutions, uusi)
Lisätietoa info@finsif.fi
Historia
Yhdistyksen alkutaipale juontaa vuoteen 2009, jolloin joukko YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden allekirjoittajia kokoontui keskustelemaan yhteisen foorumin tarpeesta. Lukuisten keskustelujen, ideariihien ja kokoontumisten tuloksena syntyi 10.6.2010 Finsif – Suomen vastuullisen sijoittamisen foorumi 18 perustajajäsenen toimesta. Finsif on tänä päivänä lähes 100 jäsenen koostama vastuullisen sijoittamisen foorumi.
Perustajajäsenet
Danske Capital
Ethix SRI Advisors
FIM Varainhoito Oy
GES Investment Services
GreenStream Network Plc
HYY Yhtymä
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola
Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia
Kirkon keskusrahasto
Kuntien eläkevakuutus
Nordea
OP-Rahastoyhtiö Oy
Osuuskunta Tradeka-yhtymä
Pohjola Varainhoito Oy
Tapiola Varainhoito Oy
SEB Gyllenberg Asset Management Oy
Ålandsbanken Abp